Vuoden viimeisiä?

Joulu on tulossa, mutta joulumieli on hukassa. En ole jouluihminen, myönnetään. En jaksa hössöttää joulukoristeita, en lähetä joulutervehdyksiä, en osta lahjoja enkä tee jouluruokia. Ripustin kuitenkin tähtivalaisimen keittiön ikkunaan ja joku joulukukka olisi ihan kiva. Kysyin äitiltä voisinko osallistua jotenkin joulun valmisteluun, mutta mitään tehtävää ei tuntunut riittävän minulle asti.

Joitakin vuosia sitten tavoitin joulumielen. Ostin hyasintteja, askartelin koristeita, odotin joulua. Tänä vuonna mieli on apea. Pimeys masentaa. Tuntuu kuin elämäni ei olisi omassa hallinnassani vaan kuljen vain eteenpäin, päivästä toiseen, samaa kaavaa. Samaa tahmeaa turruttavaa puuroa. Yritän suoriutua niistä odotuksista, joita olen antanut itselleni ja luulen muiden minulle asettaneen. Tuntuu, ettei minulla ole aikaa tehdä niitä asioita joita haluaisin tehdä. Elämäni ei siis tunnu mielekkäältä.

Tämä vuosi on ollut itsetutkiskelun aikaa. Ymmärsin viimein olevani erityisherkkä. Tähän asti olin ajatellut olevani vain poikkeava. Puutteellinen, koska en kestä kaikkea normaalia. Herkkyyteni vuoksi olen ylikuormittunut sekä henkisesti että fyysisesti. Viimein stressilleni on siis löytynyt syy. Sen purkaminen vaan tuntuu täysin mahdottomalta. Yritän kuitenkin kasvaa ja vahvistua. Kokemus kerrallaan. Esteenäni on ehkä vain omat urautuneet ajattelumallit, omat odotukset ja luulot. Mutta nehän ne vasta suuria esteitä onkin. Uhriutumaan en kuitenkaan suostu. Nyt minulla on vain syy antaa itselleni anteeksi etten kestä kaikkea. Annan myös anteeksi ympäristölle, joka ei ymmärrä. Anteeksi antamisen merkitys onkin ollut ehkä suurin oivallukseni tänä vuonna.

Marraskuun alussa olimme miehen kanssa kaksi viikkoa reissussa. Olimme loman alussa muutaman päivän Bangkokissa, jonka jälkeen kävimme Kambodzassa katsomassa Angkor Wattia. Vietimme vain pari päivää Siem Reapissa, jonka jälkeen siirryimme takaisin Thaimaan puolelle Koh Changille. Loma oli ihan paikallaan. Muutin mieltäni Thaimaan suhteen. Pidin. Yritin asennoitua ottamaan vastaan mitä tulee, olla stressaamatta. Nautinkin auringosta ja kiireettömyydestä, mutta kahden viikon erittäin huonojen unien jälkeen meni kaksi viikkoa palautua reissusta. Olin lopen uupunut ja nukuin kymmenen tunnin unia. Oma sänky tuntui maailman parhaimmalta paikalta.

Oletan tulevan vuoden jatkuvan haasteisena. Kunpa osaisin ottaa riittävästi omaa aikaa palautuakseni.

Kädet täynnä

Syksy on ollut minulle aina uuden aloittamisen aikaa. Yhtäkkiä tänäkin syksynä huomasin, että minulla on kädet täynnä töitä ja uusia projekteja. Ilmoittauduin kurssille, harjoittelen, kirjoitan, teen normitöitä, lisätöitä, käsitöitä... Kalenteri täyttyy kokouksista, treeneistä ja muista muistettavista asioista ja yöunet on jälleen lyhentyneet, alkoholin käyttö lisääntynyt, ruokavalio pyllyllään.

Siitäkin huolimatta, että käytän edelleen (töissä) paperista viikkokalenteria ja kännykän kalenteria muistutuksella, unohtelen asioita. En muista tarkistaa oliko jo jotain etukäteen sovittua ja kirjaan sovittuja menoja liian myöhään. En ole oppinut olemaan kiireinen ja tärkeä. Rauhallinen elämäntapa ilman mitään sovittua sopisi minulle paremmin. Silloin olisin vapaa tekemään mitä milloin huvittaa. Ehkä jonain päivänä?

Kaikesta tästä tämänhetkisestä kiireestä huolimatta koen olevani menossa oikeaan suuntaan. Teen juurikin töitä tehdäkseni elämästäni helpompaa. Sitten joskus.

Itsetunto

Ja edellisen kirjoituksen jälkeen sain kokea paluun maan pinnalle. Tyttäreni teki kaiken kirjoituksiin lukemisen keskellä itsetuntotestin (liittyi oletettavasti terveystietoon), jonka vastauksessa kehotettiin ottamaan yhteyttä psykoterapeuttiin itsetunnon kohottamiseksi. Koin hirvittävää syyllisyyttä ja pyysin tyttäreltäni anteeksi, etten ole pystynyt tukemaan ja kehumaan riittävästi. Mielestäni tyttäreni on täydellinen. Tytär hämmästyi ja sanoi etten olisi pystynyt tekemään enempää. Keskustelimme ja lopulta päädyimme tulokseen, ettei tyttäreni itsetunnossa sinänsä ole vikaa. Hän kyllä tiedostaa omat taitonsa ja suhtautumisensa erilaisiin asioihin. Itsensä arvostamisessa sen sijaan olisi parannettavaa. Mutta kukapa aikuisuuden kynnyksellä ei vertaisi itseään muihin varsinkin kun media esittelee jatkuvasti "täydellisyyttä".

Yhtenä osana testissä oli ollut manipuloitavuus. Helposti manipuloitavaa ihmistä pidetään luonteeltaan heikkona. Toisaalta manipuloivat ihmiset ovat yleensä persoonallisuushäiriöisiä, joten kumpi vaihtoehto sitten onkaan parempi? Ihmismieli on siltikin uskomattoman mielenkiintoinen.

Itsetutkiskelua

Minulla on ollut työn alla itsetuntemus ja olen tässä viime viikkojen aikana oppinut monenlaista itsestäni. Ymmärrän mm. nyt miksi hermo on kireällä työpäivän jälkeen. Mies on sanonut minun olevan empatiakyvytön. Voi kuinka väärässä hän onkaan. Ymmärsin joissain tapauksissa olevani jopa yliempaattinen siten, että empatian kohde ei kykene esim. suremaan omaan suruaan, koska minä "omin" surun omakseni ja sairastun. Tietenkin olen yrittänyt olla välittämättä kaikista asioista, josta syystä ehkä näytän empatiakyvyttömältä, mutta yritän suojella sillä itseäni.

Ymmärsin, että olen kasvattanut tytärtäni aivan oikein. Tärkein asia, mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa, on turvallisuuden tunne. Vain siten lapsi pystyy kasvaan eheänä omaksi itsekseen. Ymmärsin, että vaikka ympäristö on painostanut rankaisemaan ja arvostelemaan, olen tehnyt oikein olemalla lempeä. Ymmärrän, että asettamani rajat ja vaatimukset ovat olleet riittäviä. Tyttärelleni on ollut aivan riittävän raskasta se, että olemme muuttaneet niin usein ja hän on vaihtanut koulua ja kaveripiiriä melkein yhtä monta kertaa. Onneksi elämässään on ollut myös pysyvyyttä.

Olen oppinut myös, että olen herkkä hälylle, mikä saa minut stressaantuneeksi. Avokonttorissahan taustahälinää riittää. Itse asiassa olen lähes koko työhistoriani työskennellyt metelissä. Ei siis ihme, että olen ollut melkoisen hajalla. Olen myös suostunut tekemään ja ottamaan vastuuta asioista, jotka sotivat perusarvojani vastaan. Olen herkkä myös liian rajuille muutoksille.

Vaikein asia on kuitenkin se kuinka suhtaudun minua koskevaan kritiikkiin. Toivon saavani palautetta, jotta oppisin tekemään asiat oikein - olemaan hyvä ihminen. Palautteen antajalla vain on suuri vastuu kuinka asiansa esittää. Loukkaannun helposti ja saatan jopa hyökätä puolustuksekseni. Viimeisin tällainen tapaus sattui - yllätys yllätys - töissä. Kolmas osapuoli lähetti ohjeistuksen, johon esimieheni puuttui kirjoittamalla: "**** pitäisi olla tieto ja jopa rutiinia, miten homma hoidetaan." Vetäisin pitkän palkokasvin nokkaan, koska kyseessä ei ollut nyt normaali tapaus, joka tietenkin olisi hoitunut rutiinilla. Pohdinkin, onko tässä nyt ongelma minulla vai esimiehelläni. Vaan ehkäpä minun ei pitäisikään yrittää miellyttää? Ehkä minun ei tarvitsekaan olla hyvä ihminen? Elämää vain helpottaisi kummasti kun tulisi toimeen kaikkien kanssa eikä olisi syntipukkina niin kotona, naapurustossa kuin työpaikallakin. Vai olenko sittenkään?

Kosketuksen kaipuu

Tämä on kirjoitus kahden ihmisen erilaisuudesta ja siitä kuinka vaikeaa on kohdata toinen ihminen aitona itsenään. Kirjoitan jäsentääkseni omia ajatuksia, jotta pystyn ehkä myös puhumaan tästä aiheesta. Tämä on kirjoitus toisen ihmisen huomioonottamisesta ja parisuhteen syvimmästä merkityksestä. Tämä on kirjoitus kosketuksen kaipuusta.

Olen tullut taas johtopäätökseen, että mies ja nainen eivät ymmärrä toistensa tarpeita ja/tai puhuvat eri kieltä. Pitäisikin ehkä jälleen palata John Gray: Mars ja Venus, seurustelun taito -kirjan pariin ja palautella ainakin joitain asioita omaan mieleen. Liki 13 vuoden yhdessäolon jälkeen kun en edelleenkään tunne miestäni. 13 vuoden aikana meistä kumpikin on ehtinyt muuttua - kasvaa henkisesti.

Kaikki alkoi siitä kun vaistosin mieheni kylmenneen minua kohtaan. Työpäivän jälkeen kotiin palatessani mies kyllä huikkasi moikat, muttei halannut eikä kysellyt kuinka työpäivä on mennyt. Tästä kesti jonkin tovin ja samaan aikaan kaipasin miehen rinnalle. Kaipasin halausta ja edes pientä pusua. Mies muuttui yhä kylmemmäksi ja ynseäksi enkä enää uskaltanut lähestyä. Hoidimme kyllä asioita keskenämme, mutta kaikki hellyys puuttui. Mies huokaili raskaasti ja kun yritin kysellä mikä on, vastaus oli "ei mikään". Arvelin, että mies haluaa olla omissa oloissaan. Kaipaanhan itsekin toisinaan yksinäisyyttä, joten vetäydyin hoitamaan itseäni.

Lopulta mies sanoi, etten välitä hänestä. Hän oli päätynyt tähän johtopäätökseen, koska en ollut osoittanut minkäänlaista huomiota häntä kohtaan. Hämmennyin. Kuinka tuollaista voi edes väittää? Olen työn ohessa hoitanut kotia, pessyt pyykit, tehnyt ruokaa. Ihan vain huolehtiakseni perheestäni. Mies kertoi, että oli huomannut minun kyllä vastaavan halaukseen ja pusuihin, mutta en kuulemma anna tällaisia huomionosoituksia pyyteettömästi. Raivostuin. Itsehän hän oli vetäytynyt omaan kuoreensa ihan vain testatakseen minua. Mielestäni miehen kuuluu "palvoa" naistaan ja osoittaa tälle huomiota. Liian takertuva nainen tekee itsestään vain riippakiven miehelle.

Aikamme riideltyämme ja runsaan kyynelien vuodatuksen jälkeen asia oli siinä pisteessä, että ymmärsin vähän miestäni, mutta oletan ettei hän ymmärtänyt minua. Olin kuitenkin onnellinen, että olimme vihdoin avanneet keskustelun tästä asiasta. Kosketuksen ja hellyyden puute kun oli saanut selkäni jälleen kipeäksi. Pari päivää myöhemmin tuo lukko aukesi itsestään ja pystyin taas liikkumaan normaalisti.

Sittemmin luin artikkelin kosketuskammoisuudesta. Minua on kyllä lapsena halailtu. Halaan äitiäni, tytärtäni, ystäviäni ja monia sukulaisiani. Miksi mieheni halaaminen sitten on niin vaikeaa? Tässä olisi itsetutkiskelun paikka - meillä molemmille. Nyt töihin lähtiessäni ja töistä palatessani käyn halaamassa ja pussaamassa miehen - siitäkin huolimatta, että mielestäni miehen kuuluisi tulla minua vastaan tässä asiassa. Ehkäpä mieheni ei välitä minusta?

Muutama sananen ruuasta

Palaan hetkeksi vielä geenitutkimukseen ja ayurvedaan ja näiden yhtäläisyyksiin, sillä kumpainenkin suosittelee minulle luopumista punaisesta lihasta. Tässä samassa yhteydessä voin jälleen mainita Kaisa Jaakkolan kirjoittamat Hormonidieetti ja Hormonitasapaino -kirjat, joissa todetaan lihan olevan paras proteiininlähde ja jos ei tee mieli lihaa, on vika varmasti hapottomassa vatsassa. Tein vatsahappotestin, totesin vatsani olevan hapoton ja aloin popsia suolahappo-pepsiini -valmistetta ruokailun yhteydessä. Ruoka suli kyllä paremmin, mutta vointi ei ehkä sittenkään ollut toivottu.

Nyttemmin olenkin pohtinut, onko tällainen keinotekoinen korjaaminen sittenkään tarpeen? Ehkä minun ei ole pakko syödä lihaa. En aio yrittää kasvattaa isoja lihaksia siinäkään toivossa, että iso lihasmassa tarvitsisi paljon energiaa ja polttaisi rasvaa ympäriltään. Toisaalta kasviproteiini on myös hyväksi vaikkei sisälläkään kaikkia lihassa olevia aminohappoja. Ehkäpä meidän ravintotiede on vielä niin nuori, ettei se tunnista, että kaikkia lihan sisältämiä aminohappoja ei välttämättä sittenkään tarvita. Ehkäpä minun ei tee mieli lihaa jos se ei vaan sovi minulle. Ehkäpä vatsahappotasoni onkin ihan riittävä kasvisruokailuun. Ehkäpä korkea hemoglobiinikin olisi sopivammalla tasolla jos söisin lihaa vain harvakseltaan tai en ollenkaan.

Paino on edelleen laskusuuntainen. Pudotus on hidasta, mutta joka aamu painoa on kadonnut vähintään sata grammaa ja jokainen sadan gramman pudotuskin on tuntunut hyvältä. Olo on parempi ja kevyempi. Olen harjoittanut vain kevyttä liikuntaa, koska geenitutkimuksen mukaan kevytkin liikunta riittää minulla painonpudotukseen ja vastaavasti ayurvedan mukaan liian raskas liikunta saa vatan sekaisin. Aloitan aamun muutamalla selkää avaavalla jumppaliikkeellä, kävelen koirien kanssa aamulenkin, pyöräilen töihin rauhallisesti polkien. Opettelen kuuntelemaan missä rajani menevät.

Tuntuu siltä kuin olisin tutkimusmatkalla itseeni. Ehkäpä löydänkin vielä hyvän olon ja onnen nyt kun vääränlaisen ruokavalion aiheuttama pahoinvointi ei huuda kovempaa kuin ne hiljaiset sisäiset äänet, joiden olemassaoloa en ole aiemmin tiedostanut tai joita olen tietoisesti yrittänyt vaimentaa uskomalla väärää totuutta.

Mielensämuuttajan viilentävä hellepäivän salaatti

Huh hellettä! Tässäpä nopea, maittava ja täyttävä salaatti hellepäivään.

Skinnytaste -blogissa oli mielenkiintoinen linssisalaatti, jota päätin kokeilla. Tosin jo valmistusvaiheessa jouduin soveltamaan niin paljon, että syntyi Mielensämuuttajan viilentävä hellepäivän salaatti.

Tarvitset:

1.5 dl punaisia linssejä
1 laakerinlehti
tuoretta timjamia
suolaa

4 pienehköä porkkanaa
puolikas keltasipuli
1-2 sellerin vartta
2 avomaankurkkua
tuoretta korianteria

Mausteeksi minttukastiketta


Huuhtele linssit ja lisää keitinveteen suolaa, yksi laakerinlehti ja pari timjamin vartta. Valmista ohjeen mukaan (n. 10 min keittäen)

Kuutioi porkkanat, sipuli, selleri ja kurkut pieneksi. Hienonna muutama korianterin lehti varsineen. Sekoita ainekset keskenään. Valuta linssien keitinvesi pois ja poimi pois laakerinlehti ja timjami. Huuhtele linssit tarvittaessa. Sekoita muuhun salaattiin.

Minttukastikkeen olin valmistanut jo aiemmin ja se oli aika kammottavaa, mutta tähän salaattiin se sopi erinomaisesti. Eli suosittelen lisäämään lorauksen minttukastiketta tai vaihtoehtoisesti loraus viinietikkaa, suolaa ja reilusti tuoretta minttua.

Koe avomaankurkun ja mintun viilentävä vaikutus. Linssit ja porkkana täyttävät vatsaa sopivasti ilman ähkyä. Ja tämä maistui myös tyttärelleni, joten olin onistunut valmistamaan täydellisen hellepäivän ruoan!

....

Linssien keittäminen on taitolaji. Minun ensimmäinen satsi kiehui liikaa ja linssit hajosivat mössöksi. Lisäsin ylikeitettyjen linssien sekaan tattarijauhoa, kaksi kananmunaa, suolaa, jauhettua korianteria ja juustokuminaa ja paistoin lettusia, joita itse kutsuin kökkösiksi. Niistäkin tuli erittäin hyviä ja mahtava lisuke esim. broilerille, mutta viilaan reseptiä vielä hieman, joten palataanpa asiaan sen osalta.

Hyvästit ihmedieeteille

Yhtäkkiä irralliset palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Olen hämmentynyt mutta iloinen.

Pari iltaa sitten tutkimme miehen kanssa geenitestejä. Olemme molemmat tehneet vuosia sitten geenikartoitukset ja vertailimme näitä uusimpiin tutkimuksiin. Minusta on jännittävää tietää mistä palikoista meidät on kasattu eikä minua huolestuta, että riski sairastua esimerkiksi skitsofreniaa, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, vatsasyöpään, sepelvaltimotautiin, diabetekseen, keliakiaan, Crohnin tautiin jne. on kirjoitettu geeneihini. Ennemminkin suhtaudun niin, että tiedostamalla riskit, voin muuttaa elintapojani siten, etten edesauta geenien vaikutusta.

Mielenkiintoiseksi homma muuttui kun luin minulle sopivasta ruokavaliosta: karppaaminen ei sovi geeniperimälleni lainkaan vaan minun tulisi saada hiilihydraatteja kasviksista ja joistakin viljoista. Liiallista sokerin saantia toki täytyy välttää diebetesriskin vuoksi. Minun tulisi muutoin suosia vähärasvaista ruokavaliota ja lisätä kertatyydyttymättömiä rasvahappoja, jotka minulla auttaisivat rasvan palamisessa. En myöskään tarvitsisi raskasta liikuntaa, vaan jo kevyt liikunta auttaa rasvan palamisessa ja laihtumisessa.

Ihan järkeen käypää. Liiallinen lihan syöminen on aiheuttanut ummetusta, vaikka kuinka olen yrittänyt huolehtia kuitujen saannista. Kasviruokavalio on pitänyt olon virkeämpänä ja pöhöolo on pysynyt paremmin aisoissa. Olen kuitenkin sekasyöjä ja syön myös lihaa vaikkakin voin siitä huonosti. Tähän on ehkä tulossa muutos. Nyt seuraa koko tämän tekstin jännittävin osuus:

Etsiskelin netistä tietoa uurteisista kynsistä. Monissa artikkeleissa todettiin, että pitkittäiset uurteet kuuluvat ikääntymiseen eivätkä ole merkki sairaudesta. Kuitenkin nyt kun olen lisännyt tiettyjä vitamiineja ja hivenaineita ruokavaliooni, on uurteet tasoittuneet. Tässä kuva muutoksesta:

Kynnen tyvessä ei ole enää niin korkeaa harjannetta kuin vanhemmassa osassa kynttä. Tästä voisin päätellä, että ruokavalioni ei ole ollut minulle optimaalisin ja että vitamiinien lisääminen on auttanut. Googlaamalla löysin tieni blogitekstiin, jossa puhutaan Ayurvedasta. Tekstin mukaan kynsien uurteet viittaavat huonoon ruuan imeytymiseen. Samaisessa tekstissä puhutaan myös huulidiagnoosista. Minun kuivat huulet olisivat vatahuulet. Vata? Mitä?

Kielidiagnoosi viittaa minulla herkkään suoleen. No kas jos ei ruoka-aineet imeydy kunnolla. Herkästä vatsastahan olen kirjoitellut aiemminkin. Myös kasvojen rypyt viittaisivat suolistovaivoihin:

"Vatatyyppien posket saattavat painua kuopalle." Mikä ihmeen vata? Seuraavaksi googlasin auyrveda vata ja päädyin tekemään testin, jonka mukaan olen vata. Testin tulos sai minut hämmentymään.

"Vatalle on ominaista epäsäännöllisyys ja ”jännittävä elämä”. Vatatyypin peruspiirre on ”vaihtelevuus”. Vataihmiset ovat ennalta-arvaamattomia ja paljon vähemmän kaavamaisia kuin pittat tai kaphat. Heidän monimuotoisuutensa – koon, mielialojen ja toiminnan suhteen on heidän tavaramerkkinsä. Vataihmisen henkinen ja fyysinen energia on puuskittaista, ei tasaisen jatkuvaa. Vata on vastuussa asioiden aloittamisesta, ei niiden loppuun saattamisesta. Tämä ominaisuus näkyy selvästi, kun vatatyyppi on poissa tasapainosta.

Vatan ollessa pois tasapainosta taipumus impulsiivisuuteen saa tällaiset ihmiset rasittamaan itseään liikaa. Heidän intonsa muuttuu uupumukseksi, sitten krooniseksi väsymykseksi tai masennukseksi.

Vatalla on taipumusta murehtimiseen, unettomuuteen ja hermostollisiin häiriöihin.

Epätasapainoa aiheuttavat erityisesti:
Huumeet
Liika tv:n katselu
Tietokonetyö
Liian extreme-ruokavalio
Purukumin pureskelu
Rankka liikunta
Kylmä tuuli
Liika matkustaminen
Huonot järjestelyt
Työskentely yöllä
Liian vähäinen uni
Liian vähäinen luonnollinen valo
Huonot ruoka-aineet (kylmät, kuivat kevyet)
Liika puhuminen"

Ja ruokavalio-ohjeistus sai minut pohtimaan, että kuinka intialaiset ovatkaan jo aikoja aikoja sitten osanneet päätellä ulkonäön perusteella mikä ruokavalio kullekin sopii. Vai olisiko kyse geeneistä? Joka tapauksessa Vata-ruokavalio täsmää lähes täydellisesti geenitutkimuksissa ilmi tulleisiin seikkoihin. Voinkin heittää hyvästit ihmedieeteille ja keskittyä tutkimaan ikivanhaa oppia hyvinvoinnista. Ehkäpä oma hyvinvointi ja mielenrauha ovatkin juuri nyt tässä hyppysissäni.

Tänäänkin on hyvä päivä

Vajaa viikko on kulunut siitä kun lopetin hormonikorvaushoidon. Painoa on pudonnut vajaan kilon verran, jalkoja ei enää pakota eikä lihaskramppeja ole tullut. Myös kuumat aallot on vielä pysytelleet poissa. Vatsasta poistetun ihomuutoksen tikit kiristävät ja vaikeuttavat liikkumista. Kahtena päivänä olen kuitenkin pyöräillyt töihin. Olen varannut reilusti aikaa pyöräilyyn ja polkenut hiljalleen. Yllättäen olen ehtinyt katselemaan myös ympärilleni kun ei ole tarvinnut tukka putkella sotkea. Pyöräilyhän on ihan kivaa kun ei yritäkään edetä veren maku suussa!

Lomalta paluun jälkeen olen opetellut myös uuden unirytmin. Alan iltaisin pikku hiljaa kello 20 jälkeen valmistautua nukkumaan sillä ajatuksella, että klo 21.30 olisin viimeistään sängyssä. Joskus olen ennättänyt jopa aiemminkin. Olen siinä sitten piikkimatolla hetken makoillut ja sen jälkeen tarttunut kirjaan. Yllättäen uni on tullut melkein heti. Kännykän olen jättänyt eteiseen ja siellä se aamulla soittelee herätystä. Sängystä on pakko nousta sammuttamaan herätys. Aamuisin olen ollut virkeämpi. Jos tämä hyvä fiilis jatkuu vielä tikkien poiston jälkeenkin, on minulla jatkossa hyvin aikaa tehdän koirien kanssa kunnon lenkki aamuisin.

Olen myös ollut itselleni armollisempi - joka asiasta kun ei tarvitse itseään ruoskia. Jos joku menee pieleen, se menee. Itsensä kurittaminen ei estä asiaa menemästä pieleen seuraavallakin kerralla. Rentoutuminen on taitolaji. En osaa sitä vielä ja selkä- ja hartiasärky muistuttaa siitä jatkuvasti. Ryhti painui kasaan, kun töihin paluu koitti. Jokin kiva liikuntaharrastus olisi tervetullut vastapainoksi jatkuvalle istumiselle. Jooga kiinnostaa, mutta arastelen hiukan yliliikkuvia niveliäni.

Tämä elämähän saattaa olla ihan siedettävää ja joskus jopa kivaakin.

Tänään on hyvä päivä

Nyt kun sisälläni tuntunut epämääräinen musta möntti on kadonnut, on ollut helpompaa aloittaa ajattelutavan muuttaminen. Aloitan aamuni ajatuksella "tänään on hyvä päivä". Kuullostaa ja tuntuu yksinkertaiselta, mutta vaikutus on uskomaton. Pitkin päivää muistutan mieleeni, että tänään on hyvä päivä ja lopulta päivä on vähintään kohtalainen, yleensä kuitenkin hyvä. Pienet vastoinkäymiset kuuluvat asiaan, en vain anna niiden saada itseäni raivostumaan. Ajattelen, että kärsivällisyyttäni vain testataan, tämä on silti hyvä päivä.

Seuraava askel lienee muuttaa päivät erinomaisiksi?

Kohti kevyempää elämää

Niin se loma loppui ja arki alkoi. Ennen töihin paluuta kävin näyttämässä arvauskeskuksen lääkärille vatsassani ollutta ihomuutosta. Olin sitä näyttänyt jo aiemmin työterveyshoitajalle, jonka mukaan oli hyvin todennäköistä, että se täytyy leikata pois. Lääkäri oli hyvin nuori nainen. Varmaankaan nuorempaa lääkäriä ei voi olla. Kaunis, hoikka ja ystävällinen, mutta hieman epävarman oloinen. Lääkäri oli ensin ottamassa koepalaa, mutta päättikin sitten leikata koko ihomuutoksen pois. Nyt vatsassani on noin neljän sentin haava neljällä tikillä. Kyllähän tähän läskimahaan muutama lisäarpi mahtuu. Irti leikattu pala lähti patologille tutkittavaksi.

Työpäivä sujui kohtalaisesti. Sähköpostilaatikossa odotti 1282 viestiä, joista oikeasti vain neljä oli tärkeitä. Olihan ne viestit kuitenkin käytävä läpi. Ensimmäinen puhelu meni harakoille kun en ollut muistanut kytkeä kuulokkeita puhelimeen. Eihän sitä kaikkea voi muistaa. Hyvä, että muistin ottaa lomavastaajan pois päältä jne. Kun viimein kello neljän jälkeen olin lähdössä kotiin ja leimasin itseni ulos, näytti leimauspääte saldoksi +0,00. Olin hieman hämmästynyt, mutta päättelin tämän olevan merkki, että nyt viimeistään on aika aloittaa alusta. Puhtaalta pöydältä. Uusin ajatuksin. Olin iloinen, että tämä merkki oli näin selkeä. Ei tarvinnut arvuutella.

Lopetin hormonivalmisteen popsimisen muutama päivä sitten ja tänä aamuna ensimmäistä kertaa olo oli kevyempi. Se mustan möntin tunne, mikä sisälläni on ollut, on kadonnut. Painoa oli pudonnut 100g. (Vähän, mutta ensimmäistä kertaa kevään jälkeen se on laskusuunnassa.) Hyvin todennäköisesti hikoilu ym. oireilu palaa, mutta ehkä osaan suhtautua niihin vähän eri tavalla. Muut terveysriskit, kuten osteoporoosiriski, on hoidettava muilla keinoin.

Ensimmäisenä minun on kuitenkin yritettävä karkoittaa stressipeikko ja hoitaa vatsani kuntoon. Unelmoin edelleen, mutta nyt on helpompi keskittyä myös nykyhetkeen.

Onko tässä mitään järkeä

Kolmen viikon loma on aivan liian lyhyt. Maanantaina hyppään takaisin oravanpyörään ja vasta nyt loman viimeisinä päivinä olen tehnyt niitä asioita, joita oikeastikin haluaisin tehdä. Olen askarrellut, kirjoittanut, leiponut ja tekisi mieli kokeilla osaisinko vielä ommella. Suunnitelmissa olisi tunika ohuesta puuvillasekoitekankaasta. Pelkäänpä vain, että arjen alkaessa jälleen, ei minulle jää aikaa tehdä niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi ja saavat tuntemaan itseni merkitykselliseksi.

Opettele priorisoimaan. Helpommin sanottu kuin tehty.

Olen nyt ollut reilun kaksi kuukautta hormonikorvaushoidolla.
Plussaa on ollut:

-kuuman aallot/ hikoilu on loppunut
-iho on parempi

Miinuksia sen sijaan on ollut:

-painon nousu
-ihon pintaan nousseet verisuonet ja pienet verisuonirykelmät, jotka näyttävät mustelmilta
-jatkuva vitutus ja räjähtelyherkkyys


Vaikka nukun nyt paremmin kun en enää öisin hikoile, on silmänaluset entistä mustemmat. Siis siitäkin huolimatta, että olen lomalla. Olenkin miettinyt, olisiko tuolle munasarjojen ennenaikaiselle hiipumiselle sittenkin jokin syy. Että tämä ei olisikaan se syy vaan seuraus jollekin muulle. Länsimainen lääketiedehän hoitaa yleisesti vain oireita eikä sitä alkuperäistä syytä.

Viimeisimmän raivopuuskan jälkeen mietin, onko tässä mitään järkeä. Missään ylipäätään. Ei voi olla ok, että minun tekee mieli huutaa ja riehua ja paiskoa tavaroita. Vähällä oli etten käynyt käsiksi siihen kaikkein rakkaimpaan. Tähän verrattuna harmaa tasapaksu elämä ja se ettei mikään tunnu miltään, on ehkä turvallisempi ratkaisu.

Terveisiä lomalta

Loma on pian ohi. Muutama päivä vielä ja ensi viikolla paluu arkeen. Arvatkaa odotanko sitä? No en! Tähän lomailuun voisi vaikka tottua. Onneksi jää vielä yksi viikko säästöön ja lomarahat vaihdoin kahden viikon vapaisiin, joten saan vielä lomailla kolme viikkoa vuoden pimeimpänä ajankohtana. Aion silloinkin päästä nauttimaan kesästä.

Tämän kesän lomasuunnitelmiin tuli muutosten muutoksia. Emme ajaneet autolla Eurooppaan eikä päästy "Kekkos-puistoonkaan". Teimme kuitenkin pienen autoreissun Suomessa ja kävimme ihmettelemässä Budapestiä, olimme todistamassa ystäviemme vihkivalaa ja olemme ihan vain lomailleet. Jo alkulomasta tuumasin, että parasta koko lomassa on kun saa nukkua. Univelkaa taisi ollakin reippaanlaisesti. Kylläpä uni maistui kun ei aamulla ollut mikään pakko herätä. Vuorokausirytmi onkin heittänyt häränpyllyä ja paluu arkeen tulee olemaan raskas. Yritän olla stressaamatta sitä vielä.

Stressikäyrä on hiponut pilviä lomallakin vaikka olen yrittänyt ottaa iisisti. Kommunikointiongelmat ovat suurin syy, että hommat ei toimi. Tyttären huone oli tarkoitus remontoida heti loman alussa, mutta maali- ja kittipöntöt odottelevat edelleen eteisessä koskemattomina. Taloyhtiömme kyttäysmentaliteetti sai minut melkein repimään pelihousuni; kannoimme maalipönttöjä kotiin kun eräs papparainen tuli kysymään olenko ilmoittanut asiasta hallitukselle. "En ole enkä ilmoita", taisin tokaista. Maalaamisesta ei tarvitse ilmoittaa - sitä paitsi remontti-ilmoitus tehdään isännöitsijälle.

Kävin viime viikolla viimein kehonkoostumusmittauksessa ja tulos tuki täysin peilikuvaani. Vyötärölle kertynyttä läskiä on kaikenkaikkiaan 8 kiloa ylimääräistä. Siis 16 voipaketillista! Lihaksia saisi olla enemmänkin, joten painon ei juurikaan tarvitsisi pudota vaan läski tulisi saada muutettua lihakseksi. Tunnistan heti, että liikkumattomuus on ongelmani. Hyvin alkanut lenkkeily täytyi pistää jäihin vasemman säären rasitusmurtuman vuoksi. Turhauttaa.

Luonnossa liikkuminen on sentään sujunut ja saanut verenpaineet laskemaan. Saahan jo odottaa syksyn sateita, saahan? Ensimmäiset "kanttaröllit" ja herkkutatit on jo keräilty ja niin mielelläni niitä haluaisin lisää! Mustikkaa näyttäisi olevan pilvin pimein, vaikka alkukesästä peloteltiin mustikkasadon jäävän hyvin pieneksi.

Lomaa odotellessa

Pinna on ollut niin kireällä viime aikoina, ettei enää ole varaa yhtään enempää kiristellä. Ympärillä olevat ihmiset ovat ärsyttäneet minua ja olen pelännyt, että teen jotain peruuttamatonta. Hormonitoiminnan epätasapainoa tuskin katsottaisiin lieventävänä asianhaarana jos pääni pistettäisiin pölkylle päällekarkauksesta.

Vaikka gynekologi vakuutteli, että hormonikorvaushoidossa käytetään naisen luonnollisia hormoneja ja ettei sivuvaikutuksia olisi luvassa, olen yrittänyt etsiskellä netistä luonnollisempaa ja miedompaa vaihtoehtoa. Neljän viikon aikana olen kerännyt jo kolme ylimääräistä kiloa, jotka näkyvät turvotuksena vyötäröllä, rinnoissa ja nilkoissa. Myös kasvot ja silmät ovat aamuisin turvoksissa. Vasemmassa jalassa on särkyä sääressä, mikä haittaa ajoittain kävelemistä.

Ihan vaarattomia nuo hormonilääkkeet eivät ole muutenkaan. Vaikka suojaisivatkin osteoporoosilta, on haittavaikutuksina lueteltu mm. rintasyöpää ja veritulppariskiä. Great.

Lasken aamuja loman alkuun. Odotan, että pääsen hengähtämään toviksi. Jos voisin, pakenisin erämaahan ja murjottaisin siellä yksin koko lomani. Siihen saakka keräilen neli- ja viisapiloita vaikken edes tiedä mitä niillä tekisin. Enhän tiedä mitä teen tällä elämälläkään. Enkö vain näe sitä onnea mikä tässä ympärillä on?

Tunneryöppyjä

Hormonikorvaushoidon aloittamisen jälkeen elämä ei ole enää ollut tasapaksun tunteetonta. Tunteet heilahtelevat vähän turhankin nopeasti rakkaudesta raivoon. Pääasiassa ne kuitenkin pysyttelevät siellä kiukustumisen, raivon ja turhautumisen puolella. Ihan pienetkin asiat ärsyttävät. Toiset ihmiset varsinkin. Itkukaan ei ole kaukana. Kahden viime päivän aikana olen kahteen kertaan ollut vähällä ottaa lopareita töistä ihan vain siksi, että esimiehelläni ei ole esimiestaitoja. Yritä siinä sitten antaa itselleen anteeksi ja olla itseään kohtaan lempeä. Saati huomioida muuta ympäristöä positiivisessa hengessä.

Pelkään hieman itsekin itseäni.

.....

Sisko-sisilisko muutti Helsinkiin ja aloitimme pienen yksiön sisustamisen. Tämä nykyinen asunto on väliaikainen kesäkoti. Syksyllä sisko muuttaa toiseen paikkaan. Väliaikaiskodissa on sisustuskin väliaikaista. Jokunen säilytyskaluste pitänee kuitenkin hankkia.

Menopaussista

Olen saanut paljon kysymyksiä liittyen ennenaikaseen menopaussiin, sen oireisiin ja hoitoon. Tässä siis pieni yhteenveto asiasta.

Oikeammin kyseessä on munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen eli POF (premature ovarian failure). Minun kohdallani oireita on olleet mm. väsymys, mielialanvaihtelut, seksuaalinen haluttomuus, pintakuiva iho, finnit, epäsäännölliset kuukautiset, sydämen muljahtelut ja tykyttely, ajatuksen katkonaisuus ja lopulta kuumat aallot, tuskainen hikoilu ja päänsisäinen suhina. Näitä oireita on ollut enemmän ja vähemmän epäsäännöllisesti jo lähemmäs kymmenen vuoden ajan. Tuskailin kolmikymppisenä päättymätöntä murrosikää. Myöhemmin harmittelin aloitekyvyttömyyttä, kiristynyttä pinnaa ja keskittymisvaikeuksia. Toivottua raskauttakaan ei koskaan tullut. Lääkärit sen sijaan ovat tulkinneet oireilun masennukseksi ja paniikkihäiriöksi. Epäsäännöllisiä kuukautisia edellinen gynekologi piti minulle ominaisina siitäkin huolimatta että minusta itsestäni tuntui, ettei kaikki ole kunnossa.

POF on sairaus, jonka lääkitys kuuluu Kelan täyskorvattaviin. Sairaudeksi se luokitellaan, jos kuukautiset jäävät pois ennen 40 ikävuotta. Lisää aiheesta voi lueskella mm. täältä.

Minulle hoidoksi määrättiin Femoston 2/10. Jo muutaman päivän jälkeen huomasin ihon pehmenneen kämmenistä, kantapäistä, kyynärpäistä sekä kaulalta. Muita oireiden laantumisia odottelen vielä ja kirjoittelen asiasta ehkä vielä uudemmankin kerran.

POF

Kesken työpäivän kännykkäni soi.

-Työterveyslääkärisi täällä, hei. Katselen tässä laboratoriokokeiden tuloksia ja arvasit oikein, että sinulla on alkanut vaihdevuodet. Varaapa pikimmiten aika gynelokologille. Tule kuitenkin tiistaina vastaanotolleni, niin jutellaan sitten lisää.

Varasin ajan gynelle jo samalle päivälle. Vaihdoin tällä kertaa lääkäriä sekä lääkäriasemaa. Edelliselle olin jo vuosikausia valitellut oireitani, joihin ei tuntunut löytyvän selitystä vaikka ne olivat helposti yhdellä verikokeella mitattavissa.

Uusi gynekologi oli nuori nainen. Ammattitaitoinen ja ystävällinen. Eikä hän tuhissut eikä nyrpistellyt nenäänsä minua tutkiessaan. Munasarjat olivat muuttuneet jo rusinoiksi, kohdun limakalvot olivat paperinohuet ja emätin rutikuiva. Ihmekös tuo, FSH-arvo oli 95 (viitearvoilla 35-110). Gynekologi oli huolissaan myös henkisestä puolesta. Kyseli vauvatoiveista, seksuaalisesta halukkuudesta ja lohdutteli, ettei minun naiseuteni katoa mihinkään näistä vaivoista huolimatta. Todellisuudessa naisellisuuteni on ollut kateissa jo vaikka kuinka kauan, mutta olin helpottunut, että sillekin löytyi selitys. Selitys, joka ei ollut päänsisäistä vikaa eikä oireetkaan olleet sittenkään luulosairautta. Vauvatoiveisiin vastasin, että aika on nyt siltä osin mennyt ohi ja onhan minulla jo yksi lapsi. Tyttäreni muuttaa pian pois kotoa. Keskityn sitten mummouteen kun on tyttäreni aika lisääntyä.

Diagnoosiksi muodostui ennenaikanen menopaussi ja hoitona hormonikorvaushoito. Olo on huojentunut, mutta ilmeisesti kaikkien ennakko-odotuksien vastaisesti myös toiveikas. Ehkä tämä elämä muuttuu vielä sittenkin siedettäväksi.

Siskolle huonekaluja

Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on sisko. Ja paras sisko onkin! Vaikka ikäeroa meillä on 18 vuotta, olemme hyvin läheisiä. Sisko tuntuu siskolta.

Sisareni tulee Helsinkiin kesätöihin ja muuttaa pois kotoa. Nuorempi veljeni vaihtaa juuri sopivasti opiskelija-asuntoa ja sisko muuttaa kesäksi veljen entiseen asuntoon. Vanhempi veljeni oli luvannut siskolle parisänkynsä, mutta järkeilimme siskon kanssa, ettei se mahtuisi kunnolla opiskelijaboksiin. Lupauduin siis ottamaan sängyn vastaan (kunhan olen ensin myynyt omani) ja vastaavasti hankkimaan siskolle sitten vähän kapeamman punkan. Ja kuten meillä normaalistikin asiat menevät, pientä säätämistä tästäkin syntyi. Olihan kaikki ainekset pieneen soppaan jo etukäteen valmiina.

Sisko tuli meille ja ennakkosopimuksen mukaisesti suuntasimme Ikeaan kokeilemaan patjoja. Ihan kohtalaisen hyviä patjoja löytyikin, mutta eipä ollut 120 cm leveitä. No ei huolta, ei ole vielä asuntoakaan, joten suuntasimme kierrätyskeskukseen katselemaan ruokapöydän tuoleja ja mahdollista sängyn runkoa.

Sopivat ruokapöydän tuolit löytyivätkin heti. Sellaiset ruskeat 70-lukulaiset. Sisko ei heti lämmennyt ruskealle värille, mutta kun sanoina, että ne on helppo maalata minkä väriseksi tahansa, koeistui sisko yhden tuolin. Ai että ne olivatkin hyvät istua! Kyllä ennen vanhaan osattiin. Pohjasta löytyi vielä kaiken muun hyvän lisäksi leima "Made in Finland". Tuolit lähtivät siis mukaamme.

Sitten silmäni osuivat hauskannäköiseen sohvaan. Istahdimme sille ja se olikin pehmeä ja hyvä istua. Kankaatkin olivat siistit. Jostain syystä halusin kokeilla sohvan painoa - olihan se puurunkoinen. Sohva painoi kuin synti. Vaikka sisko tarttui toiseen päähän, oli se edelleen valtavan painava. Tässä vaiheessa aloin tutkia sohvan rakennetta ja se osoittautuikin vuodesohvaksi. Mekanismi oli kunnossa ja helppo käyttää ja sisko tietenkin heti koemakasi sohvan - hyvä nukkuakin se oli. Siitä lähti idea, että jospa ostaisimmekin tämän sohvan ja siihen kunnollisen petauspatjan. Sisko voisi sitä normaalitilanteessa pitää sänkynään, mutta vieraiden saapuessa voisi tunkea petarin ja petivaatteet kaappiin ja tadaa ihana sohva on valmiina syleilemään istujia.

Ostopäätös oli siis tehty ja alkoi logistiikan pohdinta. Soitin ensin veljelleni: mahtuuko sohva autoon? No ei mahdu, mutta R:n isällä on pakettiauto. Soitin R:lle, mutta sain kuulla, että pakettiautosta on rengas puhki. Voisiko sohvaa pitää säilytyksessä kierrätyskeskuksessa viikon, jotta pakun rengas olisi korjattu ja asunto sen verran tyhjä, että sohvan voisi viedä suoraan sinne? Kysyin henkilökunnalta voiko sohva varata. Voi, mutta vain kahdeksi päiväksi. Soitin uudelleen veljelleni ja kerroin logistisista ongelmista. No kai sen sohvan nyt voisi jollain vuokrapakullakin noutaa? Mutta vain seuraava päivä olisi mahdollinen, koska sitä seuraava päivä on buukattu aivan täyteen. Sisko soitti samanaikasesti toiselle veljelle ja neuvotteli asunnon tyhjentämisestä sen verran, että sohva mahtuisi sinne. Tässä välissä olimme jo kertaalleen keskustelleet henkilökunnan kanssa ja saaneet tietää, että sohvaa ei todellakaan voi varata pidemmäksi aikaa eikä sitä säilytetä vaikka maksaisi sen kokonaa. Mutta kierrätyskeskuksella olisi peräkärryjä, joita voi lainata vapaasti. Ainut vain, että kärry pitäisi palauttaa klo 17 mennessä eikä toinen veli ehtisi millään tyhjentää asuntoa siihen mennessä. Eikä olisi kantajiakaan. Olin jo vähällä luovuttaa. Tuleehan niitä muitakin sohvia. Sisko oli kuitenkin sinnikkäänä ja sai neuvoteltua kierrätyskeskuksen työntekijän kanssa kuljetuksen seuraavalle viikolle. Nerokasta. Maksoimme siis sohvan ja koska teimme kuljetussopimuksen, kierrätyskeskus toimittaa sohvan määräpäivänä asunnolle, joka on hyvin ehditty tyhjentää siihen mennessä. Enää ei tarvinnut kuin neuvotella veljen kanssa, että on ottamassa sohvan vastaan kun sisko ei tuolloin vielä ole Helsingissä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Logistiikkajärjestelyt vaativat yhdeksän puhelua. Tässä sohva ja sen uusi onnellinen omistaja:

Pian sisustetaan siskon opiskelijaboksia!

Äitienpäivänä

Aamu alkoi kuin mikä tahansa viikonloppuaamu. Heräilin normaaliin tapaani. Vetkuttelin sängyssä ylösnousemisen kanssa. Selailin kännykällä facebookia, instagramia ja lueskelin uutisia. Mies nukkui vieressä enkä raaskinut häntä herättää.

Kun viimein sain kammettua itseni ylös sängystä ja suoriuduttua aamutoimista, puin päälleni ja vein koirat ulos. Soitin samalla äidilleni. Kertoilin kuulumisia ja toivotin hyvät äitienpäivät. Puhelun aikana olin kiertänyt lenkin metsän kautta, ihastellut lintujen kuorolaulua ja antanut myös äidin kuunnella sitä puhelimen kautta. Puhelun päätyttyä olin saapunut jo talon pihaan. Palasin sisälle, ruokin koirat, keitin itselleni mukillisen kahvia, tein aamiaisleivät ja söin. Aivan kuin minä tahansa päivänä. Muu perhe nukkui vielä.

Mies oli jo edellisenä iltana ilmoittanut, että hänellä on yllätys minulle. Odottelin ja odottelin perheen heräämistä. Lopulta puolen päivän aikaan, niin kuin normaalina viikonloppunakin, muu perhe suvaitsi heräillä. Supattelivat keskenään eivätkä kertoneet minulle suunnitelmiaan. Mies katselin taivaalle ja totesi ilman olevan oikein hyvä ja käski minun laittaa matalat, korottomat kengät jalkaan. Yritin kysellä miten minun pitää pukeutua. Ei mitään erikoista, ihan normivaatteet. Vaivihkaa yritin seurailla mitä mies ja tytär pukevat päälleen.

Kysyin mieheltä pääsenkö ajamaan jotain. Olin näin päätellyt matalista kengistä. Mies vain naurahti ja sanoi etten pääse, mutta pääsen lentämään. Pelästyin. Onko ne hullut järjestäneet minulle laskuvarjohypyn?! Kysyin tyttäreltä, että meneekö minulta pissat housuun heidän yllätyksen takia. Tytär naurahti ja kysyi ettenkö vieläkään tiedä minne olemme menossa. En tiennyt. Mutten halunnut kysyä ihan suoraankaan. Eihän se olisi yllätys jos tietäisin etukäteen.

Hyppäsimme autoon ja tunnustin, että minua pelottaa. Melkein itkettikin. Sanoin, että toivon pääseväni ajamaan kartingia ja pelkään joutuvani hyppäämään lentokoneesta. Mies kiusasi vielä matkalla, mutta ajoimme karting-radalle. Paras äitienpäivälahja ikinä!

Lapselleni

Äitienpäivän alla netissä on pyörinyt monenmoista Millainen äiti olet? -testiä. Minäkin tein jonkun. En ole ollut pullantuoksuinen äiti, joka puunaa kotia ja silittää. En ole äiti, joka hemmottelee ainokaisen lapsensa piloille, mutten liioin usko vapaaseen kasvatukseenkaan. En ole natsimutsi, vaikka niin minua olet nimittänyt silloin kun näkemyksemme ovat olleet hyvin kaukana toisistaan.

Lapseni, olet ollut elämäni tärkein asia ja suurin saavutukseni on ollut kasvattaa sinusta pian 18 vuotta täyttävä fiksu kansalainen. Tai itsehän sinä olet kasvanut, mutta kasvua on täytynyt hieman tukea, asettaa rajoja ja ehtoja, palkita, kiittää, neuvotella, kuunnella, lahjoa ja vähän rankaistakin. Toissa iltana kuuntelin sydänsurujasi. Sitä kuinka poikaystäväsi on mustasukkainen ja käyttäytyy huonosti. Teki mieli sanoa, että jätä se paskiainen - ansaitset parempaa. Hillitsin itseni. Kerroin, että ainut asia jota toivon, on se, että olisit onnellinen. En voi enää päättää asioita puolestasi, sinun on itse tehtävä ratkaisusi. Tuen kyllä sinua, oli päätöksesi mikä tahansa. Tärkeintä on kuitenkin se, miltä sinusta tuntuu. Sinä et ole syyllinen toisen huonoon oloon eikä sinun pidä ikinä tai missään hyväksyä huonoa käytöstä. Tiedän, että pidät kovasti poikaystävästi ja hänen perheestään. Minäkin pidän heistä, mutta sinä olet minulle tärkeämpi. Sydäntäni raastaa, kun näen, että sinulla on huono olla.

Minusta on hienoa, että pystyt kertomaan minulle murheitasi. Arvostan, että luotat minuun. Minäkin luotan sinuun.

Kiitos ruusuista.

Rakkaudella,
äiti

Työterveyshuollosta terve

Sain viimein aikaiseksi varata ajan työterveyslääkärille, koska työssä jaksaminen ei ole ihan niin itsestään selvyys kuin sen pitäisi ehkä olla. Odottelin toki ensin, että vanha lääkäri jäi eläkkeelle ja uusi lääkäri ehti aloitella työnsä. Silti hieman ennakkoasenteella saavuin vastaanotolle, epäluuloni lääkäreiden ammattitaitoa kohtaan on pysynyt sinnikkäänä vuosikausia ja voimistunut vain tuulesta temmattujen diagnoosien ja umpimähkää valittujen lääkehoitojen vuoksi.

Uusi lääkäri on keski-iän ylittänyt nainen. Toki hänelle oli helpompi kertoa vaivoistani kuin edelliselle mieslääkärille.

-Minulla on ihan hirveät vaihdevuosioireet.

Lääkäri myöskin epäluuloisena kulmakarvojaan kohottaen:

-Olet 38?

-Joo olen, mutta öisin hikoiluttaa vaikka makuuhuone on viilennetty niin paljon ettei siellä normaali ihminen enää pysty nukkumaan. Menkatkin tulevat enää kolmen neljän kuukauden välein. Gynekologi epäili jo vuosia sitten kilpirauhasvaivoja, mutta arvot on pysytelleet viiterajoissa.

-Oletko aina ollut noin laiha?

-(Täh? Mitä se tarkoittaa?) Paino nousee helposti jos sitä ei tarkkaile. Laihduin vuoden alussa kaksi kiloa, mutta en varsinaisesti laihduta. Yritän syödä terveellisesti ja liikkua. En kuitenkaan harrasta raskasta liikuntaa. (Eikö se näe tätä keskivartaloläskiä? Osaanko sittenkin niin hyvin piilottaa sen?)

-Onko sinulla lemmikkejä?

-(??? Miten tämä liittyy mihinkään?) Joo, on kaksi koiraa. Niiden kanssa toki lenkkeilen.

Kertoilin aiemmista kilpirauhaskokeista, munasarjakystasta ja leikatusta endometrioosista, epäsäännöllisistä kuukautisista, endokrinologin diagnosoimasta masennuksesta. Sekoilin vuosissa ja sanoissani.

Unohdin kertoa kuinka vaivat vaikuttavat elämänlaatua heikentävästi. En nuku kunnolla, työpäiviäkin moiset aaltoilut häiritsevät, päässä sumenee, takeltelen sanoissani, keskittymiskyky ja työteho on heikentyneet, kurkkuani kuristaa ja mikä pahinta, seksuaalinen halukkuuteni on täysin kateissa.

Sain kuitenkin lähetteen verikokeisiin, joilla kartoitetaan kirpirauhasarvot ja mahdollisesti alkaneet vaihdevuodet. Annoin myös luvan pyytää kaikki epikriisit minua "hoitaneilta" tahoilta. Vähän sekavin fiiliksin odottelen, olisiko tässä nyt sittenkin mahdollisuus kaikkien näiden epämääräisten oireiden selviämiselle?

Ja sitten kun googlaan ihan muita asioita, tulee vastaan teksti borrelioosista. Lähes kaikki oireet täsmäävät, paitsi että en tiedä punkin puremasta.

Maali- ja lankavarastojen tyhjentämistä

Keittiöstä tuli kiva.

 

Lopulta tulin ostaneeksi vain pohjamaalin, ohenteen ja hiomapaperia. Muut maalit löytyivät ennestään kellarista. Rempan kustannukseksi jäi siten reippaasti alle 100 euroa vaikka laskee vanhat maalitkin mukaan. Edullinen uudistus siis.Vielä puuttuu silikonit, mutta ei sekään paljoa kustanna. Olen tyytyväinen.

Sain myös valmiiksi tyttärelle toivomansa pitsitopin. Siitäkin tuli oikein kiva.

Ja virkkaaminen on jatkunut pikkuisilla puhdistuslappusilla. Hauskannäköisiä ja valmistuvat nopsaan. Iloitsen myös siitä, että pian ei tarvitse ostaa pumpulia meikin poistamiseen. Puhdistuslappuset voi näppärästi pestä pesukoneessa pyyhepyykin seassa. Lappusia varten en ole erikseen ostanut lankaa, vaan käytän jo ennestään ostettua kaapista löytynyttä puuvillalankaa, mille ei oikein muutakaan käyttöä löytynyt värinsä vuoksi.

Olipa siis viimein minunkin aika herätä vastuulliseen kuluttamiseen. Pohdiskelen mistä ostamani tuotteet ovat kotoisin, millaisissa olosuhteissa valmistettu ja mitä mahtavat pitää sisällään. Tarvitsenko tuotetta oikeasti ja mikä sen elinkaari on. Kemikaalikuormaa vähentääkseni olen alkanut ostaa luonnonkosmetiikkaa sitä mukaa kun vanhat tuotteet loppuvat. Olen myös yrittänyt puhua tytärtäni mukaan ja osittain hänkin on tiedostanut asian.

Keittiö uusiksi osa 3

Viikonlopun puuhastelu alkaa tuottaa tulosta. Jo pohjamaali toi aiemmin niin pimeään keittiöön runsaasti valoa.

 

 

Yläkaappeja maalatessa valkoinen alkoi tuntua liian valkoiselta ja romanttiselta, joten musta alakaapit toi kivasti kontrastia.

 

Laattojen saumojen maalaaminen oli hyvä idea. Ovet vaativat vielä kevyen hionnan ja viimeisen maalikerroksen. Tämä alkaa näyttää minun keittiöltä! Ilme on niin paljon raikkaampi! Tykkään jo kovasti.

Käsille töitä

Koko ajan ei jaksa tehdä remppaa. Tytär toivoi pitsitoppia kesäksi, joten olen myös virkannut.

 

 

Keittiö uusiksi osa 2

Pinnoitteiden repiminen oli ehkä vähän liiankin helppoa verrattuna liimakalvon poistamiseen. Sikli on laulanut raapiessani liimaa irti. Voi kumpa olisi tilaa, että voisin irroittaa ovet ja käsitellä ne yksitellen vaakatasossa. Ei vaan ole. Siksi ovet pysyvät paikoillaan ja selkä vääränä yritän sada niistä omaa silmääni miellyttäviä.

 

Maalasin jo kaappien päällä olevan varjolistan valkoiseksi ja tuumasin, että lista on ruma. Jos se näyttää yhtä rumalta vielä kun ovet on maalattu, kiskon sen irti.

Ovet on pakko maalata ensin liuoteohenteisella tartuntapohjamaalilla, sillä vesiohenteinen maali ei välttämättä pysy kiinni jos pintaan jää yhtään liimaa. Rapsuttelen liimaa arki-iltaisin ja pohjamaalaan ovet viikonloppuna. Onneksi keittiön oven voi sulkea, jotta hajut pysyvät suunnilleen rajatulla alueella, mutta maalausta ennen keittiö on tyjennettävä eikä tilaa edes ruokatarvikkeille ole keittiön ulkopuolella. Kaaos.

Hetkittäin vielä tuumailen oliko tässä mitään järkeä....

Keittiö uusiksi

Ihan nopsaan piti tiskata ja lähteä kauppaan. Pikaisesti ajattelin pyyhkäistä vielä tasot ja pahimmat sormenjäljet pois kaapinovista kun rätti tarttui kaapinoven repsottavaan pinnoitteeseen. Raotin pyökinväristä muovipinnoitetta varovasti ja se irtosi MDF-ovesta yllättävän helposti. Ja kymmenen minuutin kuluttua olin kiskonut kaikista alakaapeista pinnoitteet irti.

 

Kävin kaupassa, tein salaattia, söin ja revin pinnoitteet yläkaapeistakin. Pinnoitteen ja MDF-levyn välinen liima oli aika ärtsyä. Kädet ja kasvot alkoivat kutista ja nenä vuotaa. Tässä vaiheessa vasta aloin miettiä olikohan koko homma ihan fiksua. Jollain pitäisi saada vielä jäljelle jäänyt liima irti ovista ennen kuin voin ryhtyä maalaamaan. Maalipöntöt on kuitenkin jo kannettu kellarista sisälle ja siinä ne seisovat eteisessä. Näky on tuttu. Melkeinpä pidän siitä.

 

Jätesäkillinen  roskaa tuli niistä kammottavista pyökinvärisistä pinnoitteista. Paluuta ei enää ole.

Värillä on väliä

Taidan sittenkin olla kapinallinen vaikka luulin jo kasvaneeni aikuiseksi. Nuorempana pukeuduin tarkoituksellisesti mustiin pillifarkkuihin kun Levi´s 501 oli muotia. Mitenkään kovin radikaalisti en kuitenkaan ole massasta poikennut, mutta olen yrittänyt valtellä trendejä. En esimerkiksi osta merkkivaatteita, en ainakaan merkin takia. Jostain mielijohteesta muutama vuosi sitten ostin Burberryn aurinkolasit ja käyttämättähän ne on jääneet. Ehkä käytän niitä sitten kun Burberry on totaalisen out?

Seurasin pari viime vuotta kuinka keltainen väri piristi sisustuksessa. Luulin keltaisen kauden olevan ohi ja kaivoin kaappieni kätköistä keltaiset verhot mitkä ripustin keittiön ikkunaan. Ja sitten yhtäkkiä keltainen onkin tämän kevään väri niin sisustuksessa kuin vaatetuksessa. Huhhuh. Tunnen itseni huijatuksi!

No minäpä alan sitten tykkäämään turkoosista kun mies kerran osti uudet verhotkin. Suunnittelin mielessäni jo vaikka mitä kunnes turkoosia on nyt alkanut tupsahdella eteeni siellä sun täällä. Viimeinen niitti oli kun pihallamme pikkupojat potkivat turkoosia jalkapalloa. Ei voi olla todellista. No petroolinsininen on ainakin out. Vai onko?

Laatuaikaa

Nyt kun mies on matkoillaan, vietämme jälleen enemmän aikaa yhdessä tyttäreni kanssa. Käymme yhdessä kaupassa, katsomme televisiota, höpöttelemme. Nytkin odottelen tytärtä kotiin kuntosalilta, jotta pääsemme yhdessä saunaan.

Vaikka tytär on jo lähes aikuinen, kannan edelleen vastuuta ja huolta alkoholikasvatuksesta. Itsehän en ole absolutisti vaan nautiskelen kyllä viinini joskus ilman ruokaakin. Tyttären alkoholinkäyttöä en hyväksy ellei hän ole minun seurassa. Tämä onkin vaikea dilemma. En hyväksy alkoholinkäyttöä, mutta sallin sen kuitenkin. En kuitenkaan osta tyttärelleni juomia, joita hän joisi kodin ulkopuolella. Se olisi vastuutonta.

Tänään ostimme yhdet saunasiiderit, jotka pian sihautamme auki. Saunan jälkeen herkuttelemme tortilloilla, katselemme telkkua, höpöttelemme.

Vastuun jakoa vai vastuun pakoa

Mies lähti jälleeen kolmen viikon reissuun ja olennainen henkilö huushollin pyörittämisestä puuttuu. Oli superihanaa, että mies pesi parvekelasit ennen lähtöään, olisivat kai muuten jääneet pesemättä. Ikkunoiden pesu ei ole minun lempipuuhaa ja tyttäreltä se ei oikein meinaa luonnistua. Olen kuitenkin patistanut tytärtäni ikkunanpesuun ajatuksella tekemällä oppii... Asunnossa riittää kyllä ikkunoita harjoitteluun.

Mutta jottei talouden pyörittäminen jäisi yksin minun vastuulle, ehdotti tytär, että kirjoittaisimme kalenteriin, mitä kumpikin on tehnyt, ettei tarvitsisi perusasioista tapella. Hain siis oitis eri värisiä tusseja, joista valkkasimme mieluisimmat (tytölle pinkki ja minulle harmaa) ja heti aloimme piirtelemään tukkimiehen kirjanpitoa koirien lenkityksistä ja merkinnät imuroinnista, ruuanlaitosta, tiskikoneen tyhjentämisestä. Ihan reilua. Nyt kumpikin voi seurata kuinka paljon kotitöitä oikeasti on tehtävänä ja miten ne jakautuvat.

Ja kun nyt minulla on aikaa (!!??) ajattelin vihdoin maalata keittiökaappien ovet. Tätä olen pähkäillyt siitä saakka kun nykyisen kodin olen hankkinut pari vuotta sitten. Ja nyt tuumailin, että jollen maalaamista kokeile, siirtyy se vielä luultavasti parilla vuodella. Maalaaminen on kuitenkin niin edullinen ratkaisu, että sitä kannattaa kokeilla. Vaihdetaan ovet sitten myöhemmin jos ei onnistu tai alkaa tympimään.

Yhtä juhlaa

Viikonloppu oli ihana! Voisiko parempaa toivoakaan! Olen viettänyt koko viikonlopun rakkaiden ja minulle tärkeiden ihmisten seurassa! Oman perheen ja sisarusteni kanssa. Juhlimme lauantaina syntymäpäivääni. Vitsillä heittivät, että kaikkea suurtahan juhlitaan aattona, syntymäpäiväni kun oli sunnuntaina. Pitsaa ja viiniä. Kellon siirtyessä sunnuntain puolelle, lauloivat onnittelulaulunkin! (Terveisiä vaan naapuriin. Mekin teitä.)

Sunnuntain aloittelimme brunssilla. Jatkoimme juhlintaa, sillä päätimme miehen kanssa uudistaa kihlauksen, joka edellisen kerran tapahtui 11 vuotta sitten syntymäpäivänäni. Mikäs siinä, saahan sitä mieltään muuttaa.

 

Punaiset tulppaanit pysyvät lempikukkinani vuodesta toiseen. Olisivat saaneet kyllä olla vieläkin punaisempia.

Vanhoja blogikirjoituksia

Lueskelin vanhoja blogejani. Kirjoittaminen on ollut joskus helpompaa kuin nykyään. Kirjoitustyyli on ollut sujuvaa ja tekstejä oli hauska lukea. Mustaa huumoria löytyy. Ja omille jutuillehan on aina kiva nauraa vaikkei muut niitä tajuaisikaan.
Oikeasti etsiskelin yhtä kuvaa vanhasta kodistani. Ei sitä löytynyt, mutta osuipa silmiini seuraava teksti:

torstai, 4. helmikuu 2010

Minulla on unelmia

Haluaisin...

- kivan työn. Sellaisen, joka vie mukanaan, mutta jota ei tarvitse klo 16 jälkeen enää miettiä kotona. Työn, jolla on tarkoitus.

- vakaan toimeentulon.

- käydä Jäämerellä ja kulttuurimatkalla Pariisissa.

- vanhan talon/kesämökin/metsäpalstan/?. ...paikan jonne voisi mennä kuuntelemaan hiljaisuutta/luonnon ääniä.

- iloa elämään.

- opiskella.

- onnellisen ja harmonisen kodin.

Tuon tekstin kirjoittamisesta on kulunut vain reilu neljä vuotta ja kolme ensimmäistä asiaa on toteunut. Unelmoin silti edelleen kahdesta ensimmäisestä kohdasta, mutta unelmoin nyt voivani tehdä työtä, joka ei ole sidottu tiettyyn paikkaan ja jossa voisin käyttää omia vahvuuksiani ja ehkä luovuutta (, joka tällä tuntuu taas olevan hukassa). Neljäs kohta on hakusessa. Selailen usein myynti-ilmoituksia mökeistä ja maatiloista. Ja unelmoin. Viimeiset kohdat ovat kiinni pääni sisäisistä ristiriidoista. Eipä olisi vaikea niitäkään toteuttaa jos vähän muuttaisi asennetta.