Kohti kevyempää elämää

Niin se loma loppui ja arki alkoi. Ennen töihin paluuta kävin näyttämässä arvauskeskuksen lääkärille vatsassani ollutta ihomuutosta. Olin sitä näyttänyt jo aiemmin työterveyshoitajalle, jonka mukaan oli hyvin todennäköistä, että se täytyy leikata pois. Lääkäri oli hyvin nuori nainen. Varmaankaan nuorempaa lääkäriä ei voi olla. Kaunis, hoikka ja ystävällinen, mutta hieman epävarman oloinen. Lääkäri oli ensin ottamassa koepalaa, mutta päättikin sitten leikata koko ihomuutoksen pois. Nyt vatsassani on noin neljän sentin haava neljällä tikillä. Kyllähän tähän läskimahaan muutama lisäarpi mahtuu. Irti leikattu pala lähti patologille tutkittavaksi.

Työpäivä sujui kohtalaisesti. Sähköpostilaatikossa odotti 1282 viestiä, joista oikeasti vain neljä oli tärkeitä. Olihan ne viestit kuitenkin käytävä läpi. Ensimmäinen puhelu meni harakoille kun en ollut muistanut kytkeä kuulokkeita puhelimeen. Eihän sitä kaikkea voi muistaa. Hyvä, että muistin ottaa lomavastaajan pois päältä jne. Kun viimein kello neljän jälkeen olin lähdössä kotiin ja leimasin itseni ulos, näytti leimauspääte saldoksi +0,00. Olin hieman hämmästynyt, mutta päättelin tämän olevan merkki, että nyt viimeistään on aika aloittaa alusta. Puhtaalta pöydältä. Uusin ajatuksin. Olin iloinen, että tämä merkki oli näin selkeä. Ei tarvinnut arvuutella.

Lopetin hormonivalmisteen popsimisen muutama päivä sitten ja tänä aamuna ensimmäistä kertaa olo oli kevyempi. Se mustan möntin tunne, mikä sisälläni on ollut, on kadonnut. Painoa oli pudonnut 100g. (Vähän, mutta ensimmäistä kertaa kevään jälkeen se on laskusuunnassa.) Hyvin todennäköisesti hikoilu ym. oireilu palaa, mutta ehkä osaan suhtautua niihin vähän eri tavalla. Muut terveysriskit, kuten osteoporoosiriski, on hoidettava muilla keinoin.

Ensimmäisenä minun on kuitenkin yritettävä karkoittaa stressipeikko ja hoitaa vatsani kuntoon. Unelmoin edelleen, mutta nyt on helpompi keskittyä myös nykyhetkeen.