Kolmen viikon loma on aivan liian lyhyt. Maanantaina hyppään takaisin oravanpyörään ja vasta nyt loman viimeisinä päivinä olen tehnyt niitä asioita, joita oikeastikin haluaisin tehdä. Olen askarrellut, kirjoittanut, leiponut ja tekisi mieli kokeilla osaisinko vielä ommella. Suunnitelmissa olisi tunika ohuesta puuvillasekoitekankaasta. Pelkäänpä vain, että arjen alkaessa jälleen, ei minulle jää aikaa tehdä niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi ja saavat tuntemaan itseni merkitykselliseksi.
Opettele priorisoimaan. Helpommin sanottu kuin tehty.
Olen nyt ollut reilun kaksi kuukautta hormonikorvaushoidolla.
Plussaa on ollut:
-kuuman aallot/ hikoilu on loppunut
-iho on parempi
Miinuksia sen sijaan on ollut:
-painon nousu
-ihon pintaan nousseet verisuonet ja pienet verisuonirykelmät, jotka näyttävät mustelmilta
-jatkuva vitutus ja räjähtelyherkkyys
Vaikka nukun nyt paremmin kun en enää öisin hikoile, on silmänaluset entistä mustemmat. Siis siitäkin huolimatta, että olen lomalla. Olenkin miettinyt, olisiko tuolle munasarjojen ennenaikaiselle hiipumiselle sittenkin jokin syy. Että tämä ei olisikaan se syy vaan seuraus jollekin muulle. Länsimainen lääketiedehän hoitaa yleisesti vain oireita eikä sitä alkuperäistä syytä.
Viimeisimmän raivopuuskan jälkeen mietin, onko tässä mitään järkeä. Missään ylipäätään. Ei voi olla ok, että minun tekee mieli huutaa ja riehua ja paiskoa tavaroita. Vähällä oli etten käynyt käsiksi siihen kaikkein rakkaimpaan. Tähän verrattuna harmaa tasapaksu elämä ja se ettei mikään tunnu miltään, on ehkä turvallisempi ratkaisu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentilla, jookoskookos!