Olen tullut taas johtopäätökseen, että mies ja nainen eivät ymmärrä toistensa tarpeita ja/tai puhuvat eri kieltä. Pitäisikin ehkä jälleen palata John Gray: Mars ja Venus, seurustelun taito -kirjan pariin ja palautella ainakin joitain asioita omaan mieleen. Liki 13 vuoden yhdessäolon jälkeen kun en edelleenkään tunne miestäni. 13 vuoden aikana meistä kumpikin on ehtinyt muuttua - kasvaa henkisesti.
Kaikki alkoi siitä kun vaistosin mieheni kylmenneen minua kohtaan. Työpäivän jälkeen kotiin palatessani mies kyllä huikkasi moikat, muttei halannut eikä kysellyt kuinka työpäivä on mennyt. Tästä kesti jonkin tovin ja samaan aikaan kaipasin miehen rinnalle. Kaipasin halausta ja edes pientä pusua. Mies muuttui yhä kylmemmäksi ja ynseäksi enkä enää uskaltanut lähestyä. Hoidimme kyllä asioita keskenämme, mutta kaikki hellyys puuttui. Mies huokaili raskaasti ja kun yritin kysellä mikä on, vastaus oli "ei mikään". Arvelin, että mies haluaa olla omissa oloissaan. Kaipaanhan itsekin toisinaan yksinäisyyttä, joten vetäydyin hoitamaan itseäni.
Lopulta mies sanoi, etten välitä hänestä. Hän oli päätynyt tähän johtopäätökseen, koska en ollut osoittanut minkäänlaista huomiota häntä kohtaan. Hämmennyin. Kuinka tuollaista voi edes väittää? Olen työn ohessa hoitanut kotia, pessyt pyykit, tehnyt ruokaa. Ihan vain huolehtiakseni perheestäni. Mies kertoi, että oli huomannut minun kyllä vastaavan halaukseen ja pusuihin, mutta en kuulemma anna tällaisia huomionosoituksia pyyteettömästi. Raivostuin. Itsehän hän oli vetäytynyt omaan kuoreensa ihan vain testatakseen minua. Mielestäni miehen kuuluu "palvoa" naistaan ja osoittaa tälle huomiota. Liian takertuva nainen tekee itsestään vain riippakiven miehelle.
Aikamme riideltyämme ja runsaan kyynelien vuodatuksen jälkeen asia oli siinä pisteessä, että ymmärsin vähän miestäni, mutta oletan ettei hän ymmärtänyt minua. Olin kuitenkin onnellinen, että olimme vihdoin avanneet keskustelun tästä asiasta. Kosketuksen ja hellyyden puute kun oli saanut selkäni jälleen kipeäksi. Pari päivää myöhemmin tuo lukko aukesi itsestään ja pystyin taas liikkumaan normaalisti.
Sittemmin luin artikkelin kosketuskammoisuudesta. Minua on kyllä lapsena halailtu. Halaan äitiäni, tytärtäni, ystäviäni ja monia sukulaisiani. Miksi mieheni halaaminen sitten on niin vaikeaa? Tässä olisi itsetutkiskelun paikka - meillä molemmille. Nyt töihin lähtiessäni ja töistä palatessani käyn halaamassa ja pussaamassa miehen - siitäkin huolimatta, että mielestäni miehen kuuluisi tulla minua vastaan tässä asiassa. Ehkäpä mieheni ei välitä minusta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentilla, jookoskookos!