Jännän äärellä on ehkä maailman tyhmin sanonta

Kauhukseni huomasin, että Naisten kymppiin on enää 12 viikkoa! Ilmoittauduin sinne ekaa kertaa ajatuksella, että nyt olisi pakko alkaa liikkua. Ja melkein aloinkin. Ainakin aloin kantaa aktiivisuusranneketta. Mutta ilmoittautuessa en tiennyt, että vetäisisin turvalleni asfalttiin ja että käveleminenkin muuttuisi vaikeaksi. Saati että pitäisi yrittää juosta. Huh huh.

Ja vanhuus ei todellakaan tule yksin. Kun kipeän polven kanssa on pitänyt könkätä, on nyt vastakkainen lonkka alkanut oireilla. Villi veikkaus, että tämä jatkuu vielä selkäkipunakin. Käyn huomenna näyttämässä kinttua lääkärille.

 

Mutta tänään sattaa tapahtua jotain jännittävää, mikä voi olla seuraava sysäys koko loppuelämän muutokselle. Kuinka maltan odottaa? Hyvä että pysyn housuissani!