Tunneryöppyjä

Hormonikorvaushoidon aloittamisen jälkeen elämä ei ole enää ollut tasapaksun tunteetonta. Tunteet heilahtelevat vähän turhankin nopeasti rakkaudesta raivoon. Pääasiassa ne kuitenkin pysyttelevät siellä kiukustumisen, raivon ja turhautumisen puolella. Ihan pienetkin asiat ärsyttävät. Toiset ihmiset varsinkin. Itkukaan ei ole kaukana. Kahden viime päivän aikana olen kahteen kertaan ollut vähällä ottaa lopareita töistä ihan vain siksi, että esimiehelläni ei ole esimiestaitoja. Yritä siinä sitten antaa itselleen anteeksi ja olla itseään kohtaan lempeä. Saati huomioida muuta ympäristöä positiivisessa hengessä.

Pelkään hieman itsekin itseäni.

.....

Sisko-sisilisko muutti Helsinkiin ja aloitimme pienen yksiön sisustamisen. Tämä nykyinen asunto on väliaikainen kesäkoti. Syksyllä sisko muuttaa toiseen paikkaan. Väliaikaiskodissa on sisustuskin väliaikaista. Jokunen säilytyskaluste pitänee kuitenkin hankkia.

Menopaussista

Olen saanut paljon kysymyksiä liittyen ennenaikaseen menopaussiin, sen oireisiin ja hoitoon. Tässä siis pieni yhteenveto asiasta.

Oikeammin kyseessä on munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen eli POF (premature ovarian failure). Minun kohdallani oireita on olleet mm. väsymys, mielialanvaihtelut, seksuaalinen haluttomuus, pintakuiva iho, finnit, epäsäännölliset kuukautiset, sydämen muljahtelut ja tykyttely, ajatuksen katkonaisuus ja lopulta kuumat aallot, tuskainen hikoilu ja päänsisäinen suhina. Näitä oireita on ollut enemmän ja vähemmän epäsäännöllisesti jo lähemmäs kymmenen vuoden ajan. Tuskailin kolmikymppisenä päättymätöntä murrosikää. Myöhemmin harmittelin aloitekyvyttömyyttä, kiristynyttä pinnaa ja keskittymisvaikeuksia. Toivottua raskauttakaan ei koskaan tullut. Lääkärit sen sijaan ovat tulkinneet oireilun masennukseksi ja paniikkihäiriöksi. Epäsäännöllisiä kuukautisia edellinen gynekologi piti minulle ominaisina siitäkin huolimatta että minusta itsestäni tuntui, ettei kaikki ole kunnossa.

POF on sairaus, jonka lääkitys kuuluu Kelan täyskorvattaviin. Sairaudeksi se luokitellaan, jos kuukautiset jäävät pois ennen 40 ikävuotta. Lisää aiheesta voi lueskella mm. täältä.

Minulle hoidoksi määrättiin Femoston 2/10. Jo muutaman päivän jälkeen huomasin ihon pehmenneen kämmenistä, kantapäistä, kyynärpäistä sekä kaulalta. Muita oireiden laantumisia odottelen vielä ja kirjoittelen asiasta ehkä vielä uudemmankin kerran.

POF

Kesken työpäivän kännykkäni soi.

-Työterveyslääkärisi täällä, hei. Katselen tässä laboratoriokokeiden tuloksia ja arvasit oikein, että sinulla on alkanut vaihdevuodet. Varaapa pikimmiten aika gynelokologille. Tule kuitenkin tiistaina vastaanotolleni, niin jutellaan sitten lisää.

Varasin ajan gynelle jo samalle päivälle. Vaihdoin tällä kertaa lääkäriä sekä lääkäriasemaa. Edelliselle olin jo vuosikausia valitellut oireitani, joihin ei tuntunut löytyvän selitystä vaikka ne olivat helposti yhdellä verikokeella mitattavissa.

Uusi gynekologi oli nuori nainen. Ammattitaitoinen ja ystävällinen. Eikä hän tuhissut eikä nyrpistellyt nenäänsä minua tutkiessaan. Munasarjat olivat muuttuneet jo rusinoiksi, kohdun limakalvot olivat paperinohuet ja emätin rutikuiva. Ihmekös tuo, FSH-arvo oli 95 (viitearvoilla 35-110). Gynekologi oli huolissaan myös henkisestä puolesta. Kyseli vauvatoiveista, seksuaalisesta halukkuudesta ja lohdutteli, ettei minun naiseuteni katoa mihinkään näistä vaivoista huolimatta. Todellisuudessa naisellisuuteni on ollut kateissa jo vaikka kuinka kauan, mutta olin helpottunut, että sillekin löytyi selitys. Selitys, joka ei ollut päänsisäistä vikaa eikä oireetkaan olleet sittenkään luulosairautta. Vauvatoiveisiin vastasin, että aika on nyt siltä osin mennyt ohi ja onhan minulla jo yksi lapsi. Tyttäreni muuttaa pian pois kotoa. Keskityn sitten mummouteen kun on tyttäreni aika lisääntyä.

Diagnoosiksi muodostui ennenaikanen menopaussi ja hoitona hormonikorvaushoito. Olo on huojentunut, mutta ilmeisesti kaikkien ennakko-odotuksien vastaisesti myös toiveikas. Ehkä tämä elämä muuttuu vielä sittenkin siedettäväksi.

Siskolle huonekaluja

Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on sisko. Ja paras sisko onkin! Vaikka ikäeroa meillä on 18 vuotta, olemme hyvin läheisiä. Sisko tuntuu siskolta.

Sisareni tulee Helsinkiin kesätöihin ja muuttaa pois kotoa. Nuorempi veljeni vaihtaa juuri sopivasti opiskelija-asuntoa ja sisko muuttaa kesäksi veljen entiseen asuntoon. Vanhempi veljeni oli luvannut siskolle parisänkynsä, mutta järkeilimme siskon kanssa, ettei se mahtuisi kunnolla opiskelijaboksiin. Lupauduin siis ottamaan sängyn vastaan (kunhan olen ensin myynyt omani) ja vastaavasti hankkimaan siskolle sitten vähän kapeamman punkan. Ja kuten meillä normaalistikin asiat menevät, pientä säätämistä tästäkin syntyi. Olihan kaikki ainekset pieneen soppaan jo etukäteen valmiina.

Sisko tuli meille ja ennakkosopimuksen mukaisesti suuntasimme Ikeaan kokeilemaan patjoja. Ihan kohtalaisen hyviä patjoja löytyikin, mutta eipä ollut 120 cm leveitä. No ei huolta, ei ole vielä asuntoakaan, joten suuntasimme kierrätyskeskukseen katselemaan ruokapöydän tuoleja ja mahdollista sängyn runkoa.

Sopivat ruokapöydän tuolit löytyivätkin heti. Sellaiset ruskeat 70-lukulaiset. Sisko ei heti lämmennyt ruskealle värille, mutta kun sanoina, että ne on helppo maalata minkä väriseksi tahansa, koeistui sisko yhden tuolin. Ai että ne olivatkin hyvät istua! Kyllä ennen vanhaan osattiin. Pohjasta löytyi vielä kaiken muun hyvän lisäksi leima "Made in Finland". Tuolit lähtivät siis mukaamme.

Sitten silmäni osuivat hauskannäköiseen sohvaan. Istahdimme sille ja se olikin pehmeä ja hyvä istua. Kankaatkin olivat siistit. Jostain syystä halusin kokeilla sohvan painoa - olihan se puurunkoinen. Sohva painoi kuin synti. Vaikka sisko tarttui toiseen päähän, oli se edelleen valtavan painava. Tässä vaiheessa aloin tutkia sohvan rakennetta ja se osoittautuikin vuodesohvaksi. Mekanismi oli kunnossa ja helppo käyttää ja sisko tietenkin heti koemakasi sohvan - hyvä nukkuakin se oli. Siitä lähti idea, että jospa ostaisimmekin tämän sohvan ja siihen kunnollisen petauspatjan. Sisko voisi sitä normaalitilanteessa pitää sänkynään, mutta vieraiden saapuessa voisi tunkea petarin ja petivaatteet kaappiin ja tadaa ihana sohva on valmiina syleilemään istujia.

Ostopäätös oli siis tehty ja alkoi logistiikan pohdinta. Soitin ensin veljelleni: mahtuuko sohva autoon? No ei mahdu, mutta R:n isällä on pakettiauto. Soitin R:lle, mutta sain kuulla, että pakettiautosta on rengas puhki. Voisiko sohvaa pitää säilytyksessä kierrätyskeskuksessa viikon, jotta pakun rengas olisi korjattu ja asunto sen verran tyhjä, että sohvan voisi viedä suoraan sinne? Kysyin henkilökunnalta voiko sohva varata. Voi, mutta vain kahdeksi päiväksi. Soitin uudelleen veljelleni ja kerroin logistisista ongelmista. No kai sen sohvan nyt voisi jollain vuokrapakullakin noutaa? Mutta vain seuraava päivä olisi mahdollinen, koska sitä seuraava päivä on buukattu aivan täyteen. Sisko soitti samanaikasesti toiselle veljelle ja neuvotteli asunnon tyhjentämisestä sen verran, että sohva mahtuisi sinne. Tässä välissä olimme jo kertaalleen keskustelleet henkilökunnan kanssa ja saaneet tietää, että sohvaa ei todellakaan voi varata pidemmäksi aikaa eikä sitä säilytetä vaikka maksaisi sen kokonaa. Mutta kierrätyskeskuksella olisi peräkärryjä, joita voi lainata vapaasti. Ainut vain, että kärry pitäisi palauttaa klo 17 mennessä eikä toinen veli ehtisi millään tyhjentää asuntoa siihen mennessä. Eikä olisi kantajiakaan. Olin jo vähällä luovuttaa. Tuleehan niitä muitakin sohvia. Sisko oli kuitenkin sinnikkäänä ja sai neuvoteltua kierrätyskeskuksen työntekijän kanssa kuljetuksen seuraavalle viikolle. Nerokasta. Maksoimme siis sohvan ja koska teimme kuljetussopimuksen, kierrätyskeskus toimittaa sohvan määräpäivänä asunnolle, joka on hyvin ehditty tyhjentää siihen mennessä. Enää ei tarvinnut kuin neuvotella veljen kanssa, että on ottamassa sohvan vastaan kun sisko ei tuolloin vielä ole Helsingissä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Logistiikkajärjestelyt vaativat yhdeksän puhelua. Tässä sohva ja sen uusi onnellinen omistaja:

Pian sisustetaan siskon opiskelijaboksia!

Äitienpäivänä

Aamu alkoi kuin mikä tahansa viikonloppuaamu. Heräilin normaaliin tapaani. Vetkuttelin sängyssä ylösnousemisen kanssa. Selailin kännykällä facebookia, instagramia ja lueskelin uutisia. Mies nukkui vieressä enkä raaskinut häntä herättää.

Kun viimein sain kammettua itseni ylös sängystä ja suoriuduttua aamutoimista, puin päälleni ja vein koirat ulos. Soitin samalla äidilleni. Kertoilin kuulumisia ja toivotin hyvät äitienpäivät. Puhelun aikana olin kiertänyt lenkin metsän kautta, ihastellut lintujen kuorolaulua ja antanut myös äidin kuunnella sitä puhelimen kautta. Puhelun päätyttyä olin saapunut jo talon pihaan. Palasin sisälle, ruokin koirat, keitin itselleni mukillisen kahvia, tein aamiaisleivät ja söin. Aivan kuin minä tahansa päivänä. Muu perhe nukkui vielä.

Mies oli jo edellisenä iltana ilmoittanut, että hänellä on yllätys minulle. Odottelin ja odottelin perheen heräämistä. Lopulta puolen päivän aikaan, niin kuin normaalina viikonloppunakin, muu perhe suvaitsi heräillä. Supattelivat keskenään eivätkä kertoneet minulle suunnitelmiaan. Mies katselin taivaalle ja totesi ilman olevan oikein hyvä ja käski minun laittaa matalat, korottomat kengät jalkaan. Yritin kysellä miten minun pitää pukeutua. Ei mitään erikoista, ihan normivaatteet. Vaivihkaa yritin seurailla mitä mies ja tytär pukevat päälleen.

Kysyin mieheltä pääsenkö ajamaan jotain. Olin näin päätellyt matalista kengistä. Mies vain naurahti ja sanoi etten pääse, mutta pääsen lentämään. Pelästyin. Onko ne hullut järjestäneet minulle laskuvarjohypyn?! Kysyin tyttäreltä, että meneekö minulta pissat housuun heidän yllätyksen takia. Tytär naurahti ja kysyi ettenkö vieläkään tiedä minne olemme menossa. En tiennyt. Mutten halunnut kysyä ihan suoraankaan. Eihän se olisi yllätys jos tietäisin etukäteen.

Hyppäsimme autoon ja tunnustin, että minua pelottaa. Melkein itkettikin. Sanoin, että toivon pääseväni ajamaan kartingia ja pelkään joutuvani hyppäämään lentokoneesta. Mies kiusasi vielä matkalla, mutta ajoimme karting-radalle. Paras äitienpäivälahja ikinä!

Lapselleni

Äitienpäivän alla netissä on pyörinyt monenmoista Millainen äiti olet? -testiä. Minäkin tein jonkun. En ole ollut pullantuoksuinen äiti, joka puunaa kotia ja silittää. En ole äiti, joka hemmottelee ainokaisen lapsensa piloille, mutten liioin usko vapaaseen kasvatukseenkaan. En ole natsimutsi, vaikka niin minua olet nimittänyt silloin kun näkemyksemme ovat olleet hyvin kaukana toisistaan.

Lapseni, olet ollut elämäni tärkein asia ja suurin saavutukseni on ollut kasvattaa sinusta pian 18 vuotta täyttävä fiksu kansalainen. Tai itsehän sinä olet kasvanut, mutta kasvua on täytynyt hieman tukea, asettaa rajoja ja ehtoja, palkita, kiittää, neuvotella, kuunnella, lahjoa ja vähän rankaistakin. Toissa iltana kuuntelin sydänsurujasi. Sitä kuinka poikaystäväsi on mustasukkainen ja käyttäytyy huonosti. Teki mieli sanoa, että jätä se paskiainen - ansaitset parempaa. Hillitsin itseni. Kerroin, että ainut asia jota toivon, on se, että olisit onnellinen. En voi enää päättää asioita puolestasi, sinun on itse tehtävä ratkaisusi. Tuen kyllä sinua, oli päätöksesi mikä tahansa. Tärkeintä on kuitenkin se, miltä sinusta tuntuu. Sinä et ole syyllinen toisen huonoon oloon eikä sinun pidä ikinä tai missään hyväksyä huonoa käytöstä. Tiedän, että pidät kovasti poikaystävästi ja hänen perheestään. Minäkin pidän heistä, mutta sinä olet minulle tärkeämpi. Sydäntäni raastaa, kun näen, että sinulla on huono olla.

Minusta on hienoa, että pystyt kertomaan minulle murheitasi. Arvostan, että luotat minuun. Minäkin luotan sinuun.

Kiitos ruusuista.

Rakkaudella,
äiti

Työterveyshuollosta terve

Sain viimein aikaiseksi varata ajan työterveyslääkärille, koska työssä jaksaminen ei ole ihan niin itsestään selvyys kuin sen pitäisi ehkä olla. Odottelin toki ensin, että vanha lääkäri jäi eläkkeelle ja uusi lääkäri ehti aloitella työnsä. Silti hieman ennakkoasenteella saavuin vastaanotolle, epäluuloni lääkäreiden ammattitaitoa kohtaan on pysynyt sinnikkäänä vuosikausia ja voimistunut vain tuulesta temmattujen diagnoosien ja umpimähkää valittujen lääkehoitojen vuoksi.

Uusi lääkäri on keski-iän ylittänyt nainen. Toki hänelle oli helpompi kertoa vaivoistani kuin edelliselle mieslääkärille.

-Minulla on ihan hirveät vaihdevuosioireet.

Lääkäri myöskin epäluuloisena kulmakarvojaan kohottaen:

-Olet 38?

-Joo olen, mutta öisin hikoiluttaa vaikka makuuhuone on viilennetty niin paljon ettei siellä normaali ihminen enää pysty nukkumaan. Menkatkin tulevat enää kolmen neljän kuukauden välein. Gynekologi epäili jo vuosia sitten kilpirauhasvaivoja, mutta arvot on pysytelleet viiterajoissa.

-Oletko aina ollut noin laiha?

-(Täh? Mitä se tarkoittaa?) Paino nousee helposti jos sitä ei tarkkaile. Laihduin vuoden alussa kaksi kiloa, mutta en varsinaisesti laihduta. Yritän syödä terveellisesti ja liikkua. En kuitenkaan harrasta raskasta liikuntaa. (Eikö se näe tätä keskivartaloläskiä? Osaanko sittenkin niin hyvin piilottaa sen?)

-Onko sinulla lemmikkejä?

-(??? Miten tämä liittyy mihinkään?) Joo, on kaksi koiraa. Niiden kanssa toki lenkkeilen.

Kertoilin aiemmista kilpirauhaskokeista, munasarjakystasta ja leikatusta endometrioosista, epäsäännöllisistä kuukautisista, endokrinologin diagnosoimasta masennuksesta. Sekoilin vuosissa ja sanoissani.

Unohdin kertoa kuinka vaivat vaikuttavat elämänlaatua heikentävästi. En nuku kunnolla, työpäiviäkin moiset aaltoilut häiritsevät, päässä sumenee, takeltelen sanoissani, keskittymiskyky ja työteho on heikentyneet, kurkkuani kuristaa ja mikä pahinta, seksuaalinen halukkuuteni on täysin kateissa.

Sain kuitenkin lähetteen verikokeisiin, joilla kartoitetaan kirpirauhasarvot ja mahdollisesti alkaneet vaihdevuodet. Annoin myös luvan pyytää kaikki epikriisit minua "hoitaneilta" tahoilta. Vähän sekavin fiiliksin odottelen, olisiko tässä nyt sittenkin mahdollisuus kaikkien näiden epämääräisten oireiden selviämiselle?

Ja sitten kun googlaan ihan muita asioita, tulee vastaan teksti borrelioosista. Lähes kaikki oireet täsmäävät, paitsi että en tiedä punkin puremasta.