Tyytymättömyys omaan elämääni sain minut tekemään päätöksiä. Sivuni yläreunassa luki: Alle 4-kymppinen, aikuistuvan tytön äiti, entisen aviomiehen nykyinen avovaimo, elämäänsä tyytymätön. Olen edelleen alle nelikymmpinen, tyttäreni tosin on jo nykymittapuun mukaan aikuinen täytettyään 18 vuotta viime vuoden lopulla. Olen edelleen avovaimo, mutta tällä hetkellä olen kyllä elämääni tyytyväinen. Olen tyytyväinen siihen, että uskalsin hypätä pois oravanpyörästä.
Joitakin aikojan sitten puhuimme miehen kanssa oravanpyörässä juoksemisesta. Tuolloin koin olevani tärkeä osa yhteiskuntaa tekemällä oman osuuteni, jotta kansantalous pysyy raiteillaan. Koin elämäni merkitykselliseksi työni kautta, vaikka samaan aikaan tiesin, ettei työni ole sitä mitä haluan tehdä lopun ikäni. Ennen pitkää huomasin, että työni merkityksellisyys minulle oli kadonnut. En tehnyt työtä enää itseäni varten. Olin leipääntynyt siihen. Ennen irtisanoutumistani kävin pitkät keskustelut itseni kanssa onko järjestelmän hyödyntäminen oikein. Onko oikein jäädä ansiosidonnaiselle? Onko oikein, että yhteiskunta maksaa minulle siitä, etten tee mitään? Toiselta puolelta katsottuna järjestelmän hyödyntäminen on aivan oikein. Siksihän meillä on tällainen mahdollisuus. Joka tapauksessa kärsin kolmen kuukauden rangaistuksen irtisanoutumisestani, jolloin en saa mitään tukea mistään. Järjestelmän hyödyntäminen tuntuu oikealta ja ainoalta vaihdoehdolta, jotta löydän sen tien, mitä haluan kulkea. Oravanpyörässä tahti oli kiihtynyt jo liian kovaksi minulle. Olisin joka tapauksessa sinkoutunut pian ulos. Pahimmassa tapauksessa olisin menettänyt työkykyni.
Tyytymättömyys oli minulle näkyvä merkki siitä, että kaikki ei ole hyvin. Toivon voimaa ja viisautta myös muille kuunnella itseään. Onko elämä juuri nyt siinä hetkessä, jossa sen toivoisikin olevan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentilla, jookoskookos!